PAULIINA HEINÄNEN

Pauliina Heinänen (s. 1992) on helsinkiläinen kuvataiteilija, jonka töissä kulkevat teemat liittyvät läsnäoloon, kaipuuseen ja kuulumiseen. Heinänen on valmistunut Taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston Valokuvataiteen koulutusohjelmasta 2020 ja medianomiksi Lahden Muotoiluinstituutista 2015. Hänen teoksiaan on ollut nähtävillä useissa julkaisuissa ja näyttelyissä niin Suomessa kuin ulkomailla. 

Heinäsen teokset lähtevät liikkeelle valokuvallisesta ajattelusta. Hänen pääasiallinen työskentelytekniikkansa on kaiverrus pigmenttiprintille. Kaivertaessaan Heinänen asettuu valokuvien äärelle ja antaa kätensä johdattaa sellaisen kuvan äärelle, jonne pelkällä valokuvalla ei ole pääsyä. Läsnä on liike, aika ja sattuma. Heinänen on julkaissut palkitun valokuvakirjan Kotimatkalla/På väg hem, jossa taiteilija käsittelee kodin tematiikkaa isovanhempiensa sotalapsuuskokemusten kautta. Oman taiteellisen työskentelyn lisäksi Heinänen ylläpitää Uumen ry:tä yhdessä kuvataiteilija Laura Konttisen kanssa. Uumen julkaisee verkossa kuvataiteilijoiden taiteeseen liittyviä tekstejä ja pyrkii toiminnallaan lisäämään kuvataiteilijan työn arvostusta.


@heinapa 
https://pauliinaheinanen.com uumen.art


Esillä Taidehallissa 22.4.-28.5.2023

TEOKSET

Katoava kasvio
40 kaiverrettua pigmenttiprinttiä 30,5x37,5 cm
2023

Ahokissankäpälä, Harjuajuruoho, Harjusikojuuri, Hietikkosara, Hirvenkello, Hullukaali, Isokrassi, Juurtokaisla, Kalliomaksaruoho, Kartioakankaali, Keltamatara, Ketokurho, Merihaprajuola, Kynäjalava, Lännenkylmäkukka, Lehtotaponlehti, Merikastikka, Meriotakilokki, Metsälitukka, Ojatädyke, Pesäjuuri, Pikkukihokki, Pommerinvirna, Punakatko, Rantaruttojuuri, Rautanokkonen, Rohtokoirankieli, Ruotsinpihlaja, Saarni, Seinäraunioinen, Sinikuusama, Sorsanputki, Suomukka, Sykeröpoimulehti, Tulisuolaheinä, Tummahorsma, Tylppöorapihlaja, Vaaleajäsenruoho, Vuorijalava, Vuorimunkki

Katoava kasvio on kirje luonnon monimuotoisuudelle. Teoskokonaisuudessa matkustan uhanalaisten kasvien kasvupaikoille ja valokuvaan löytämäni lajit. Vedostan valokuvista pigmenttiprinttejä, joiden pintaa kaiverran metallisella raapekynällä. Valokuvaamani kasvit katoavat Suomen luonnosta ja niin myös Katoavan kasvion valokuvista – kaiverrusjälki saa ne hohtamaan valkoisena.

Teoskokonaisuus koostuu silmälläpidettävistä, vaarantuneista, erittäin uhanalaisista ja äärimmäisen uhanalaisista kasveista. Mitä uhanalaisempi kasvi on, sitä enemmän valokuvaa kaiverran. Kaiverrusjälkeni korvaa valokuvien vihreän: siellä, missä pitäisi olla kasvua, onkin vastassa valkoista. 

Teoskokonaisuus toimii tapana hyvästellä Suomen luonto sellaisenaan. Viivyn kasvien äärellä ja annan käteni johdattaa tyhjään, joka luontokadosta pahimmillaan seuraa. Uniikeista teoksista muodostuu lukuisten kasvikuvien kokoelma, Katoava kasvio.

Teoskokonaisuus toteutuu Taiteen edistämiskeskuksen, Niilo Helanderin Säätiön, Finnfoton ja Suomen Taideyhdistyksen tuella.






Kuvat: 
Henkilökuva - Patrik Rastenberger 
Teoskuva 1. Saarni, kaiverrettu pigementtiprintti, 2022, Pauliina Heinänen 
Teoskuva 2. Rohtokoirankieli, kaiverrettu pigementtiprintti, Pauliina Heinänen