MAISA MAJAKKA
Maisa Majakka (s.1989) on syntynyt, asuu ja työskentelee Helsingissä. Hän kuvaa figuratiivisissa, keraamisissa veistoksissaan usein ihmisiä, erityisesti tyttöjä ja naisia. Teoksissa viitataan taiteilijan omien kokemuksien lisäksi todellisiin paikkoihin, aikalaiskokemuksiin ja tunnistettaviin populäärikulttuurin hahmoihin. Majakkaa innoittavat arkiset vapauden kokemukset, nuoruuden kiihkeä transformatiivisuus sekä emotionaalinen ambivalenssi ja oikukkaat tunteet, kuten halu olla jossain ja samalla halu päästä pois. Narratiivi on selkeä, mutta avoin katsojan tulkinnalle.
Majakka on työskennellyt keraamisten materiaalien parissa yli kymmenen vuoden ajan. Hän valmistui kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemian kuvanveiston opetusalueelta keväällä 2022. Hänen teoksiaan on ollut esillä aktiivisesti yksityis- ja ryhmänäyttelyissä sekä Suomessa että ulkomailla vuodesta 2018 lähtien. Hänen teoksiaan on Valtion, Helsingin taidemuseon (HAM), Vantaan taidemuseon, Päivi ja Paavo Lipposen säätiön, HUS:in sekä Suomen Taideyhdistyksen kokoelmissa.
@maisamajakka
https://maisamajakka.com
TEOKSET
Nuorten näyttelyn teoskokonaisuuteni oli alun perin tarkoitus tutkiskella melko laajasti suomalaista, päihtymyshakuista juhlakulttuuria, siinä lähivuosikymmeninä nähtyjä muutoksia ja omaa suhdettani aiheeseen. Minua kiinnostavat nautintoaineiden käyttöön liittyvät tilat, rituaalit ja ehdollistuminen: Kemiallinen vapaalle vaihtaminen ikään kuin kytkimenä, jonka voi kääntää asennosta toiseen. Työskentelyprosessin edetessä katseeni on kiinnittynyt erityisesti juhliviin ja juoviin naisiin ja tyttöihin. Olen pohdiskellut naisille tarjottuja rooleja: kenellä on oikeus bilettää, miten ja missä määrin? Mitä inhimillisiä tarpeita juhliminen tyydyttää? Kuinka suuri osa juhlimisen tuottamasta ilosta on sitä romantisoivan kulttuurin aikaansaamaa illuusiota?
Teoskokonaisuudesta on muotoutumassa jonkinlainen oodi yölle, sen kaikille puolille, päättyi se sitten onnellisesti tai ei. Veistäessäni olen ajatellut liminaalitilaa, joka aukeaa railona kahden päivän väliin mahdollistaen villin yön. Alkuillasta ovat nähtävillä ihmisten voimakkaimmat, kiillotetuimmat versiot, loppuillasta taas toisinaan kamalimmat, naamioiden alta paljastuneet, tai pehmeimmät: yön uuvuttamat ja sille antautuneet. Olen ajatellut juhlimista radikaalina itseilmaisuna, mutta myös enemmän tai vähemmän hienovaraisena itsetuhoisuuden muotona. Joidenkin kohdalla arjen ja juhlan raja hämärtyy, eikä jäljelle jää silloin aina kumpaakaan. Alkoholin ominaisuuksiin psykoaktiivisena aineena kuuluu itsekontrollin vähentäminen. Estottoman hauskanpidon lisäksi yöelämässä esiintyy myös toisiin ihmisiin kohdistuvaa aggressiota ja rajanylityksiä. Öisin juodaan shotteja ja tanssitaan, mutta myös soitetaan ambulansseja. Naisten vessassa on jonkun hyväsydämisen sinne perustama laatikko, josta tarvitseva kanssajuhlija voi ottaa ponnarin, kondomin tai päänsärkypillerin ja jättää halutessaan seuraavalle kävijälle jotain. Solidaarisuudesta huolimatta yö on usein juuri naisille kaikkein vaarallisin. Kun joku tekee jotain pahaa jollekin toiselle, seuraa moraalinvartijoiden kommentteja, jotka kohdistuvat usein väärään henkilöön.
Näissä teoksissa katselen lempeästi nukkuvaan stadiin rakastuvia, toistensa tukkaan pillittäviä ja kotimatkalla pakkasessa hoilaavia tyttöjä. Viimeistään aamunkoitto selvittää väsyneiden juhlijoiden päät ja kuljettaa heidät kohti seuraavaa päivää, voittamattoman yön jälkeistä krapulaa ja hybriksen kuolemaa.
Kuvat:
Henkilökuva - Patrik Rastenberger
Teoskuvat -
Nuorten näyttelyn teoskokonaisuuteni oli alun perin tarkoitus tutkiskella melko laajasti suomalaista, päihtymyshakuista juhlakulttuuria, siinä lähivuosikymmeninä nähtyjä muutoksia ja omaa suhdettani aiheeseen. Minua kiinnostavat nautintoaineiden käyttöön liittyvät tilat, rituaalit ja ehdollistuminen: Kemiallinen vapaalle vaihtaminen ikään kuin kytkimenä, jonka voi kääntää asennosta toiseen. Työskentelyprosessin edetessä katseeni on kiinnittynyt erityisesti juhliviin ja juoviin naisiin ja tyttöihin. Olen pohdiskellut naisille tarjottuja rooleja: kenellä on oikeus bilettää, miten ja missä määrin? Mitä inhimillisiä tarpeita juhliminen tyydyttää? Kuinka suuri osa juhlimisen tuottamasta ilosta on sitä romantisoivan kulttuurin aikaansaamaa illuusiota?
Teoskokonaisuudesta on muotoutumassa jonkinlainen oodi yölle, sen kaikille puolille, päättyi se sitten onnellisesti tai ei. Veistäessäni olen ajatellut liminaalitilaa, joka aukeaa railona kahden päivän väliin mahdollistaen villin yön. Alkuillasta ovat nähtävillä ihmisten voimakkaimmat, kiillotetuimmat versiot, loppuillasta taas toisinaan kamalimmat, naamioiden alta paljastuneet, tai pehmeimmät: yön uuvuttamat ja sille antautuneet. Olen ajatellut juhlimista radikaalina itseilmaisuna, mutta myös enemmän tai vähemmän hienovaraisena itsetuhoisuuden muotona. Joidenkin kohdalla arjen ja juhlan raja hämärtyy, eikä jäljelle jää silloin aina kumpaakaan. Alkoholin ominaisuuksiin psykoaktiivisena aineena kuuluu itsekontrollin vähentäminen. Estottoman hauskanpidon lisäksi yöelämässä esiintyy myös toisiin ihmisiin kohdistuvaa aggressiota ja rajanylityksiä. Öisin juodaan shotteja ja tanssitaan, mutta myös soitetaan ambulansseja. Naisten vessassa on jonkun hyväsydämisen sinne perustama laatikko, josta tarvitseva kanssajuhlija voi ottaa ponnarin, kondomin tai päänsärkypillerin ja jättää halutessaan seuraavalle kävijälle jotain. Solidaarisuudesta huolimatta yö on usein juuri naisille kaikkein vaarallisin. Kun joku tekee jotain pahaa jollekin toiselle, seuraa moraalinvartijoiden kommentteja, jotka kohdistuvat usein väärään henkilöön.
Näissä teoksissa katselen lempeästi nukkuvaan stadiin rakastuvia, toistensa tukkaan pillittäviä ja kotimatkalla pakkasessa hoilaavia tyttöjä. Viimeistään aamunkoitto selvittää väsyneiden juhlijoiden päät ja kuljettaa heidät kohti seuraavaa päivää, voittamattoman yön jälkeistä krapulaa ja hybriksen kuolemaa.
Kuvat:
Henkilökuva - Patrik Rastenberger
Teoskuvat -