IISA LEPISTÖ
Iisa Lepistö (s. 1994) on veistoksellisten elementtien sekä kirjoittamisen parissa työskentelevä taiteilija. Hänen työnsä pohjaa veistomaterian alkuperiin ja niiden mahdollisiin tulevaisuuksiin hyödyntäen veiston, taiteellisen tutkimuksen sekä kirjoittamisen keinoja. Viime vuosien ajan työ on keskittynyt pääosin kiveen. Aikaa nielevään materiaaliin, jonka työstön laatu nostaa praktiikan keskiöön toiston, kuuntelemisen ja kehollisen muistin.
Lepistö on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta vuonna 2020. Veiston ja materiaalien ymmärryksen kannalta tärkeä osa hänen koulutuksestaan koostuivat vaihto-opinnoista Taipeissa National University of Arts ‐yliopistossa sekä Ècole Supérieure d’art et de Design Marseillessa. Hänen veistoa käsitteleviä tekstejä on julkaistu mm. Nuoressa Voimassa, Mustekalassa ja Astrassa.
@iisalin
https://iisalepisto.com
TEOKSET
Veiston pyöreä aika, kaiken lineaarisena näyttäytyvän keskellä
Veistosinstallaatio: graniitti, marmori, betoni, kipsilaasti, öljytty mänty, ruususuola, muovailuvaha
2022-2023
Koko tieto ihmiskunnasta sisältyy jalkateriin, niihin kertyy ruumiista kaikki tärkeä ymmärrys siitä, keitä oikeasti olemme ja mikä on suhteemme maahan. Maan ja ruumiimme kosketuskohdassa, paikassa, jossa ne liittyvät toisiinsa, piilee kaiken salaisuus (...) Jalkaterät ovat meidän pistokkeemme sähkörasiaan
Olga Tokarczuk, Aja aurasi vainajain luitten yli, (2019) 2020, 15
Kuvat:
Henkilökuva - Patrik Rastenberger
Teoskuvat - Veiston pyöreä aika, kaiken lineaarisena näyttäytyvän keskellä, veistos, 2023